maanantai 3. elokuuta 2015

Heinäkuu 2015 - Top-15-Biisit

Kohtuu tavallinen heinäkuu...
Musiikin kuuntelu noin yleisesti jäi aika ohueksi ja ei siis mikään paras kuukausi siinä valossa, mutta kyllä tällekin kuukaudella aika laaja ja laadukas kattaus saatiin taiottua esille. Tarjokkaita pääsystä listalle olisi ollut vielä useita, mutta osa niistä saa jäädä seuraaville kuukausille.

Hittimittaria en ole kauheasti ehtinyt katselemaan, joten siitä on mukana vaan kaksi biisiä ja taitaa nuo biisit olla vielä kaapattu samasta jaksostakin. Yritän tässä parantaa tapani ja katsoa useamman jakson Hittimittaria elokuussa, jos vain aikaa ja kiinnostusta löytyy tarpeeksi ja luulen, että sitä kyllä löytyy. Muutama jakso on tullut katsottua myös Retrohelmet -ohjelmaa ja siitä on listalle päässyt VP Lehto. VP Lehdon biisi on hiukan ehkä enemmän tuollaista huumorimusiikkia, mutta silti ilmeisen vakavalla otteella tehtyä taidetta. Huumoria löytyy myös Kapteeni Nemo:n biisin sanoituksesta.

Heinäkuun listalle on päässyt useampi hyvin hyvin tunnettu artisti, mutta on siinä mukana muutama sellainenkin johonka ei aivan joka päivä ja joka ikinen yö törmää. Osa tuntemattomista on päässyt jopa aivan listan kärkisijoille. Toisaalta, se mikä on tuttu tai hyvin hyvin tuttu artisti Huppuhipille, voi jollekin toiselle olla uusi tuttavuus ja hyvä jos on niin, koska silloin tästä listasta voi olla jotain iloa ja hyötyä. 

Taitaa teksti nyt mennä semmoseksi elokuun alun lässytykseksi, että on vaan parempi julkaista tämä lista ja jatkaa kirjoittelemista jollakin paremmalla ja mielikuvituksellisemmalla ajalla... hupun syvälle päähän hetkeksi painan!

1. Ben Folds : “ Capable Of Anything “
2. Castling Queen’s Side : “ Rise and Fail “
3. Omoh : “ Both “
4. John Farnham : “ You’re the Voice “
5. Broken Boy : “ Just To Leave You “
6. Claudia : “ Korallia “
7. Olivia Quillio : “ Meet You At The Bottom “
8. VP Lehto : “Mauno Ylä-Mattila, Ison Talon Ainoo Poika “
9. Scandinavian Music Group : “ Suurin Rakkaus “
10. Selah Sue : “ Reason “
11. Mew : “ Satellites "
12. Kapteeni Nemo : “ Jorma Kovanen “
13. Blaudzun : “ Powder Blue “
14. Pueblo Café : “ Nuevos Tiempos “
15. Flo Rida feat. Robin Thicke & Verdine White  : “ I Don’t Like It, I Love It “

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesäkuu 2015 - Top-20-Biisit

Jostakin syystä on nyt viime kuukausina ollut joku festivaali tai juhla, jonka vaikutuksesta Huppuhippi on kuunnellut musiikkia tai tarkistanut, että minkälaisia esiintyjiä on Suomessa tänä kesänä liikenteessä. Kesäkuussa on kaivettu hiukan enemmän kuoppaa tuonne historiaan kohti. Ei mihinkään kauas, mutta 80-luvulle, sillä päätin katsoa kaikki Hittimittari -jaksot  Yle Areenasta. On todella timanttista tavaraa ja ohjelman konsepti on myös ollut loistava ja voisi toimia jopa nykyään. Uusia musiikkivideoita on nykyään vaikea nähdä TV:sta. Tietysti Youtube tai Vimeo (ja muut palvelut) antaa mahdollisuuksia uusille ja vanhoille artisteille julkaista videoitaan, mutta ei enää samalla tavalla kuin esimerkiksi Levyraadissa tai tässä Hittimittarissa. 

Hittimittari-hittejä on luvassa kesäkuun listalla, mutta lupaan, että niitä tulee vielä olemaan tulevaisuudessakin mukana, koska olen vasta puolet jaksoista katsonut eli paljon vielä hittejä kuuntelematta. Kovimmat tykitykset löytyy tuolta ns. Suomi-jaksoista, mutta on kesäkuun listalle päässyt pari ulkomaistakin artistia. Stevie Wonder ei tällä kertaa mahtunut listalle, vaikka kova artisti onkin, mutta koska Timo T A Mikkonen sanoi niin hauskasti yhdessä Hittimittari –jaksossa, niin piti ottaa se tähän mukaan “Stevie Wonder, tämä kevyenmusiikin, ajanvietemusiikin todellinen näkijä, sokeudestaan huolimatta. “. Useassa jaksossa on kyllä ollut hauskaa sanailua, niin ohjelman juontajien (Timo T A Mikkonen ja Mikko Alatalo) kuin myös alueraatien vetäjien tokaisemina.

Toinen juttu joka tuli tutkailtua tätä kesäkuun listaa varten oli Kesäkumi –biisit, jotka täyttivät 20 vuotta. Radio Mafia ja nyt viime vuosina YleX on joka vuosi julkaissut uuden kesäkumin ja myös samalla pyytänyt jonkun kuuman artistin tekemään biisin aiheesta kesäkumi. Useat biiseistä on pikkuhärskejä rallatuksia, jotka on todella helppo oppia. Se, että pystyy laulamaan mukana on aina kiva lisä. Vuosien aikana on kohtuu hauskoja biisejä julkaistu tämän seksivalistuskampanjan alla. Muutaman vaan mainitakseni, Juustopäät : “Kumimuumi” (1999), PMMP : “Kumivirsi” (2005) ja Herra Ylppö & Ihmiset : “Hevimetallia” (2010). Tietysti myös listallekin päässyt Mordor Boys : “Peitä Lohikäärme” (2003) pitää mainita ja tämä on se biisi joka kannattaa käydä kuuntelemassa ja tietty voi kokeilla myös laulaa mukana… Ei paha!

Viime viikolla tai voi olla, että oli jo aikaisemmin, niin katsoin TV:ta ja kanavasurffaillessani jämähdin Wave100 –kanavalle ja sielä oli Lord Est haastattelussa. Kävi ilmi, että kyseinen artisti on julkaisemassa uuden levyn ja löytyi tuolta Lord Est:in Youtube-kanavalta yksi lohkaisukin tulevalta levyltä. Nyt on Huppuhipin pikkasen nuristava, koska hiukan tai jopa aika paljon petyin, koska odotin jotain hauskaa ja rentoa meininkiä, mutta sitä ei nyt tässä biisissä ollut tarpeeksi. Toivottavasti koko levy ei ole tuollaista, koska ainakin itselle Lord Est kuuluu niihin artisteihin jotka tekevät biisejä jotka ovat leikkisiä ja sellaisia, että niitä ei kyllä millään pysty ottamaan kovin vakavasti ja se on siis HYVÄ asia. Tietysti on niitä ihmisiä ja kavereita, jotka ottavat kaiken musiikin turhan vakavasti. Voi olla tietty, että tässä on käynyt se mitä joskus käy eli artistit kasvavat ja ottavat lisää ikää, niin se mikä on ollut hyvää ja mukava tehdä ennen, niin ei olekaan enää niin mieluisaa ja innostavaa. No pitää vielä kuunnella muitakin kyseisen levyn biisejä, kun se julkaistaan eli ei tuomita vielä ja luulen kyllä, että uusi levy sisältää myös joitain lauantai-illan kännin piristäjiä. Kai tämä biisi soi ja toimii parhaiten silloin, kun DJ siirtyy seuraavaan tanssittavaan biisiin, siirtymäbiisi, jonka tahdissa pystyy hytkymään epätahtiin tai hakemaan yhden Etelä-Afrikkalaisen.      

Itse en Tuska –festivaaleilla (Tuska Open Air Metal Festival) ollut (en ole koskaan ollut), mutta kuulin, että tämä perjantaina esiintynyt ruotsalaisbändi Blues Pills oli sielä ja oli vielä kova. Päätin kuunnella kyseisen bändin debyytin. Bändi on itselle tuntematon juttu, mutta näytti siltä että nämä hippirokkarit ovat olleet suosittuja, enkä kyllä ihmettele yhtään, että miksi ei olisivat, koska ainakin debyytillä oli useampi hyvä biisi. 

James Hunter on  täysin uusi artisti Huppuhippilässä ja hän löytyi elokuvasta, “De vrais mensonges” (suom. “Täysihoito” (2010)), jonka osittain vahingossa tallensin boksille. Ei se muuten ollut vahinko kuin siinä mielessä, että en tiennyt mitä odottaa. Yllätys oli kova, koska elokuva oli todella hyvä ja sai iloiselle tuulelle. Tiesin, että Audrey Tautou on pääosissa kyseisessä elokuvassa, mutta oikeastaan muuta en tiennytkään. Ranskalaiset leffat on Huppuhipistä usein hyvin mielenkiintoisia ja niin tämäkin. Mukavana bonuksena tuli tuo, että siinä oli myös todella kiinnostava soundtrack. Elokuvan taustalla soi niin, Miss Li, Raphael Saadiq, Noisettes ja Ladyhawke.

OBS! Jenni Vartiainen käytti Provinssirockissa sanaa “festarihuppulainen” eli onko se niin, että jos Huppuhippi lähtee festareille, niin tuleeko siitä “festarihuppuhippilainen” (?), ei siitä taida tulla, mutta hämmentävän kaunis sana tuo “festarihuppulainen”.


1. The Van T’s : “ Growler “
2. Einsteins : “ Hypnotism “
3. James Hunter : “ Carina “
4. Harri Marstio : “ Surullinen Sunnuntai “
5. Kairo : “ Rakkaani Myy Bensaa “
6. Mordor Boys : “ Peitä Lohikäärme “
7. Pirkka-Pekka Petelius : “ Lellelle “
8. Blues Pills : “ Ain´t No Change “
9. Frida Amundsen : “ Closer “
10. Hypnosis : “ Oxygene “
11. Naïve New Beaters : “ Shit Happens “
12. TIZ : “ Pannaan Menemään “
13. Petra Marklund : “ Händerna mot Himlen “
14. Ezkimo feat. Mariska : “ Jos “
15. James Hunter : “ People Gone Talk “
16. Valovuosi : “ Aurinkokuningatar “
17. Belouis Some : “ Some People “
18.  Lord Est feat. Juju : “ Kun sä astut huoneeseen “
19. Johanna Kurkeala : “ Palvo Mua “
20. Orchestra Baobab : “ Jiin Ma Jiin Ma “

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Toukokuu 2015 - Top-20-Biisit

TERE Huppuhippi-blogin lukijat ja tänne ensimmäistä kertaa eksyneet !!!

Toukokuu, tuo kuukausi mistä alkaa kesän odottelu. Toisinaan hiukan sataa ja toisinaan tiukkaa aurinkoa ja hikeä pukkaa hupun alta. 

Toukokuussa on paljon tärkeitä päiviä jotka pitää hipin laittaa tiukasti muistiin pitkähkön hiuspehkonsa uumeniin. On todella tärkeitä syntymäpäiviä, mutta sen lisäksi myös mm. Äitienpäivä. Alla oleva lista on saanut hiukan vaikutteita tuosta Äitienpäivästä, koska siinä on mukana muutama "äiti" aiheinen kipale.

Toinen toukokuun tapahtuma josta on listalle tällä kertaa päässyt vain kaksi biisiä on Euroviisut. Taso oli tänä vuonna aikas laimea ja kun vielä Pertti Kurikan Nimipäivät tippuivat jo semifinaalissa, niin suurin kiinnostus Euroviisuja kohtaan meni. 
Huppuhippi ei aivan täysin löytänyt syytä miksi Ruotsi voitti, mutta johtunee varmaan siitä, että hipit on tunnetusti kateellisia komearaamisille paketeille, joissa on hyvä kiilto. Musiikillisesti biisi oli täyttä kuraa, mutta kokonaisuus taisi nyt ratkaista, koska kyllä sen voin todeta, että biisi ja sen laulaja oli veistetty samasta hyvästä puusta. 
Tekokyyneleet oli ehkä parasta antia mitä Euroviisut antoivat. Siis saahan sitä itkeä, jos itkettää, mutta että kun on just laulanut aivan keskinkertaisen biisin ja sit tirauttaa pari kyyneltä... kaunista! 
Voin vielä hiukan valaista, että Huppuhippi näki ja kuuli kiinnostavimmiksi kappaleiksi Eesti:n ja Slovenia:n eurorallit. 

Syntikkapopkonkarit kapusivat toiselle sijalle toukokuun listalla. Romantic Vision:in uusi sinkku on kyllä hieno biisi ja bändi on omalla tyylikkäällä tavalla saanut pidettyä tyylinsä. Siitä on pitkä aika, kun ovat julkaisseet mitään, mutta tämä sinkku saa toivomaan, että sieltä tulee levykin vielä tänä vuonna. No toivossa on ainakin hyvä elää, jos vaikka ei toteudukkaan.

Jos muutaman biisin vielä nostaisin listalta jalustalle, niin toivon teidän menemään kuuntelemaan esim. Youtubesta, nämä neljä biisiä : 

Raskaampaa musiikkia tulkitsevan Saattoväen biisi ja pelkästään sen takia, että se on mystinen, synkkä ja pimeä. Tämä biisi saa aikaan myös sen, että jos on metsässä lenkillä niin on parempi juosta pikkasen lujempaa. Jos Saattoväki ei jostakin syystä taitu, niin kokeile hollantilaista Kim Janssen:ia joka on sellaista, että jos on autolla ajamassa, niin varmasti hiljentää vauhtia ja antaa suojatiellä kuljeksijoille näppärästi tietä. Illalla kun alkaa tanssittamaan ja tekee mieli peilin edessä pari uutta tanssiliikettä opetella ensi viikonlopun rientoihin, niin kannattaa kääntää volume täysille ja laittaa Barokka soimaan. Hämmentävää, mutta niin tanssittavaa! 
Neljäs biisi jonka nostan ja oikeastaan vaan sen takia, että biisin sanoituksessa on mahtava kohta, joka menee näin : "Kieltäkää vaikka kaikki muu; Älkää koskeko mun mutteripannuu; Ilman sitä alkaa mies tummuu", näin siis riimittelee Raappana kappaleessaan .


1. MuRli feat. God Knows : “ Both Sides “
2. Romantic Vision : “ Occassional Summer Rain “
3. The Skints feat. Tippa Irie & Horseman : “ This Town “
4. Madness : “ My Girl “
5. Irma Urrila : “ Oi Äiti Armas “
6. Saattoväki : “ Omnipotent Devourer “
7. Kim Janssen : “ Tors “
8. Elia : “ Hasta El Final “
9. Raappana : “ Tyttöni Tumma “
10. Elina Born & Stig Rästa : “ Goodbye to Yesterday “
11. Barokka : “ Barabantura “
12. Selah Sue : “ Mommy “
13. Maraaya : “ Here For You “
14. Nina Bowz : “ Bone “
15. Marius Ziska : “ Going Home “
16. Danzig : “ Mother “
17. HMGNC : “ Today & Forever “
18. Comrade Hat : “ One of Them “
19. Beach Season : “ Midnights “
20. Paul McCartney : “ Only Mama Knows “

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Huhtikuu 2015 - Top-12-Biisit

Hei - Terve - Moro !!!

Kohta on vappu ja sen kunniaksi ajattelin jo tänään laittaa uuden listan, että jotta jokainen pieni DJ:n alku pystyy Vapuksi lainaamaan täältä pari tiukkaa biisiä ja takaan, että kaikki vieraat ja vähän tuntemattomatkin tykkäävät, jos eivät tykkää niin ystävät ja tutut vaihtoon.
Kuulemma Nokian takana on tilaa heille.

Lähes ensimmäistä kertaa listalta löytyy muutaman artistin useampi biisi ja tämä johtuu siitä, että kävin pitkästä aikaan levykaupassa ja vielä ostinkin jotain. Se ostos oli tietenkin the Valkyrians:in uutukainen ja nyt kun tätä "Rock My Soul "-levyä on jo monta kertaa tullut kuunneltua läpi, niin pystyn antamaan lyhyen arvion kyseisestä levystä. 
Arvio menee näin : " Taattua the Valkyrians tavaraa, todella hyvä levy, kannattaa ostaa ja levy saa jopa hupun heilumaan. "

Muut listalla toistuvat artistit eli Winston ja Susanne taas ovat Helsingin Juhlaviikkojen helsinginjuhlaviikot.fi ohjelmistosta kaapattuja kuuntelemisen arvoisia tulkitsijoita. Etenkin Winston McAnuff on jotain sellaista mistä Huppuhippi kovasti tykkää ja arvostaa, Reggae on aina okei! Kannattaa käydä katsomassa muutenkin juhlaviikkojen tarjonta ja vaikka jo ostaa lippukin, että varmasti pääsee kyseiselle keikalle tai muuhun kulttuuririentoon.

1. the Valkyrians : “ Home “
2. Winston McAnuff & Fixi : “ Garden of Love “
3. My Next Ex : “ P-Chain “
4. Paperi T feat. P-K Keränen : “ Elokuva “
5. Organ : “ Kani Kertoo “
6. the Valkyrians : “ Woman Abroad “
7. Real Ones feat. Susanne Sundfør : “ Sister to All “
8. Winston McAnuff : “ Ras Child “
9. Stig : “ Lupasit Et Kelpaan Näin “
10. the Valkyrians : “ Call Me After Midnight “
11. Mattanja Joy Bradley : “ Wake Me Up “
12. Susanne Sundfør : “ White Foxes “

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Maaliskuu 2015 - Top-10-Biisit

Moro !

Maaliskuu oli niin kiireistä aikaa, että en oikein ehtinyt kuuntelemaan musiikkia, mutta on listalle jotain kuitenkin päässyt. Piti kyllä julkaista lista jo maaliskuun puolella, mutta Infected Priest:in kasetti piti vielä tarkistaa, ja kun sen sain tehtyä, niin nyt se lista on siinä.

Muutama kummallisuus myös mahtuu sinne muodossa Mona Carita:n ja Philémon Chante:n ja ehdotankin noi biisit etsimään käsiinne tai siis kaikkihan tolla listalla on timanttista tykitystä... 

1. Bill Callahan : “ Small Plane “
2. Youssoupha : “ Clashes “
3. Philémon Chante : “ Je Te Mange “
4. Antwon : “ Sittin in Hell “
5. David O’Dowda : “ Mountains “
6. Infected Priest : “ the Smell “
7. Alica Russell : “ Let Go (Breakdown) “
8. Mona Carita : “ Se Ikuista On “
9. Morning Show : “ I’m Listening “
10. Paleface : “ Kalpeaakin Kalpeempaa “

OBS! Niille jotka jostain syystä odottavat tekstiä/analyysiä Tampere Film Festival 2015 -tapahtumasta, niin joudutte kyllä vielä hetken odottamaan, koska on tässä kaikkea muuta kivaa meneillään. Lupaan kuitenkin, että se teksti tuosta tapahtumasta julkaistaan tämän kuun (huhtikuu) aikana.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Helmikuu 2015 - Top-15-Biisit

Hei eli Terve !!!

Helmikuun lista on nyt tässä! Mukana on taas biisejä laidasta laitaan. Kaikki UMK:sssa olleet biisit on tarkistettu, "arvosteltu" ja pitää todeta, että taso oli aivan kauhean surkea, mutta Huppuhippi toivoo huppunsa pohjasta, että Pertti Kurikan Nimipäivät lähtee edustamaan Suomea Wien:iin !!! Loistavaa jätkät !!! 

On tossa listalla myös DocPoint:issa näkemistäni dokumenteistä pari biisiä ja ehdotankin kaikille, että jos ei kiinnosta kuunnella kaikkia näitä biisejä, niin ottakaa itseänne niskasta kiinni ja kuunnelkaa tuo Pertti Kurikan Nimipäivät " Mun Aina Pitää " ja Jaakko Laitinen & Väärä Raha " Kihniö ", mahtavia biisejä molemmat.


1. Pertti Kurikan Nimipävät : “ Mun Aina Pitää “
2. Kat Edmonson : “ Lucky “
3. Mariana Päraway : “ Sirena “
4. X-Ray Spex : “ Oh Bondage Up Yours! “
5. Asa : “ Why Can’t We “
6. AmariyA : “ Al Sur “
7. Allan Kingdom : “ Evergreens “
8. KLOË : “ Grip “
9. Childish Gambino : “ 3005 “
10. Rich Homie Quan : “ Type of Way “
11. Norlan El Misionario : “ No Voy A Llorar Por Ti “
12. S.A.R.S. : “ Perspektiva “
13. Jaakko Laitinen & Väärä Raha : “ Kihniö “
14. Nedjeljko Babic : “ Sceta “
15. Peter Kemel : “ High Fever “

maanantai 26. tammikuuta 2015

Tammikuu 2015 - Top-16-Biisit

Vuosi 2015 ja uudet kujeet !

Yritän tänä vuonna saada enemmän tekstejä kirjoitettua tänne blogiini, mutta jos en sitä pysty tekemään, niin tulevaisuudessakin saatte ja voitte nauttia Huppuhipin tarkoin ja rakkaudella laatimista biisilistoista ja alla vuoden 2015 ensimmäinen lista, mutta ei viimeinen.


1. A Jigsaw : “ No True Magic “
2. Ron Sexsmith : “ I’am Alone But That´s Okay “
3. Anthony B : “ Mr Heartless “
4. OFWGKTA : “ Orange Juice “
5. DF5K : “ Kioto “
6. Fatoumata Diawara : “ Clandestin “
7. Lapko : “ Money for Nothing “
8. Wolf Alice : “ Nosedive “
9. Sara Lugo feat. Protoje : “ Really Like You “
10. Duani : “ Aproveita “
11. Shy for Shore : “ Love, Again ”
12. Kajak : “ Gold Crowned Eagle “
13. Yelle : “ Complètement Fou “
14. David Gray feat. LeAnn Rimes : “ Snow in Las Vegas “
15. Half Way Station : “ the Great Beyond “
16. Racing Glaciers : “ First Light “

torstai 18. joulukuuta 2014

Joulukuu 2014 - Top-24-Biisit


1. The Julie Ruin : “ Goodnight Goodbye “
2. Gil Scott-Heron : “ Me and the Devil “
3. Paleface feat. Jonna Tervomaa : “ Askarrellaan Maailmaa “
4. Stars : “ This Is the Last Time “
5. Sam Cooke : " Bring It On Home To Me "
6. Le Tigre : “ Deceptacon “
7. King Krule : “ Easy Easy “
8. Freepoint Crew : “ FIN “
9. Zaho : “ Allô “
10. Tinneri : “ Mustavalkoinen Maailma “
11. Vaavi : “ Tytöt Hymyilee “
12. Mag44 : “ Me I Beat “
13. Shy Nature : “ She Comes She Goes “
14. Bikini Kill : “ Rebel Girl “
15. Dead Strange : “ Fifteen Fifteens “
16. Hozier : “ From Eden “
17. Julie Ruin : “ Stay Monkey “
18. Phoenix : “ Girlfriend “
19. Ziggy Marley : “ You’re My Yoko “
20. Kormac : “ Wash My Hands “
21. the Outfield : “ I Don't Want To Lose Your Love Tonight “
22. Eliza and the Bear : “ It Gets Cold “
23. Karanteeni : “ Vihaan John Travoltaa “
24. the Horrors : “ Still Life “

maanantai 24. marraskuuta 2014

Marraskuu 2014 - Top-10-Biisit


01. the Jezabels : “ Time to Dance “
02. Crozet : “ We’ll Be Gone By Then “
03. Kemo the Blaxican : “ La Receta “
04. Singapour : “ Paris SA “
05. Dillenburg : “ Man on Fire “
06. the Cape Race : “ the 77 “
07. Agente 33 feat. Hector Guerra : “ Cuando El Río Suena “
08. Paul Simon : “ Duncan “
09. Go Gerilla! feat. Loque : “ Perjalanan “
10. Gardens & Villa : “ Black Hills “

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Lokakuu 2014 - Top-15-Biisit


01. Orishas : “ El Kilo “
02. Lizzo & Caroline Smith : “ Let 'Em Say “
03. 8º6 Crew : “ Vieille France “
04. Ubika : “ Farenheit “
05. Jauria : “ El Tren “
06. Akil Ammar : “ Mamá ”
07. Awkwafina : " Yellow Ranger "
08. Girlpool : “ Blah Blah Blah “
09. XCLNS : “ Lejos “
10. KWAN : “ One Last Time “
11. Miljoonasade : “ Tarpeelliset Valheet “
12. L'Orange : “ Dedicated “
13. Matisyahu : “ Sunshine “
14. Pete and the Pirates : “ Mr Understanding “
15. the Xcerts : “ Pop Song “

tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuu 2014 - Top-10-Biisit


1. GRRRL PRTY : “ Nightwatch “
2. Lorenzo Jovanotti Cherubini : “ Mi Fido Di Te “
3. Jennie Abrahamson : " Åträsk “                                                  
4. No Bird Sing : “ Land Mines “
5. Heiruspecs : “ Harriers “
6. Placebo : “ Running Up That Hill “
7. London Grammar : “ Strong “
8. Your Demise : “ Miles Away “
9. Skepta Feat. Charlee Drew : “ Taking Too Long “
10. City : “ Am Fenster “

tiistai 2. syyskuuta 2014

Elokuu 2014 - Top-10-Biisit


1. Janet Kay : “ Silly Games “
2. Lady Saw & Beenie Man : “ Healing “
3. Sin Fin : “ Dilo Ahora “
4. TroffaHamray y Los Mechonnes : “ Donde Estas Tu “
5. Lykke Li : “ Hanging High “
6. Maná : “ Bendita Tu Luz “
7. Erland & The Carnival : “ Springtime “
8. Aafke Romeijn : “ Stella XVII “
9. The Ludlow Thieves : “ All the $$$ “
10. Kasmir : “ Wowwowwow “

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Heinäkuu 2014 - Top-10-Biisit


1. Bob Marley : “ Punky Reggae Party “
2. Leevi and the Leavings : “ Rakkauden Planeetta “
3. Radkey : “ Cat & Mouse “
4. Ison & Fille : “ Länge Leve Vi “
5. Skrillex & Damian Marley : “ Make It Bun Dem “
6. Souls of Fire : “ Politica Do Betão “
7. Hurrah! A Bolt of Light : “ Ten Feet Tall “
8. Alicios feat. Juliana : “ Mpita Njia “
9. Kim Herold feat. Tuomas Kauhanen : “ Hengitä “
10. Nervous Nellie : “ Gloves “

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesäkuu 2014 - Top-10-Biisit


1. David Gray : “ Back In The World “
2. Jo Mersa Marley : “ Sunshine “
3. Al Barry & the Cimarons : “ Morning Sun “
4. Elliphant : “ Could It Be “
5. Fred Buscaglione : “ Eri Piccola Cosí “
6. Daniel Bambaata Marley : “ Treat You Right “
7. Linda Pira : “ Knäpper Mina Fingrar “
8. Oum Shatt : “ Power to the Women of the Morning Shift “
9. Edurne : “ Amores Dormidos “
10. Mausta-5 : “ Äpärän Sä Tunnistat Silmistä “

lauantai 31. toukokuuta 2014

Toukokuu 2014 - Top-10-Biisit


1. Berry : “ Si C'Est La Vie “
2. Lacrosse : “ Excuses, excuses “
3. Iyeoka : “ Say Yes “
4. FM Laeti : “ Sunken Dreams “
5. Buika : “ No habrã nadie en el mundo “
6. Jenny Wilson : “ Work “
7. You Say France & I Whistle : “ OMG “
8. Dillon : “ Thirteen Thirtyfive “
9. Imany : “ Take Care “
10. Emma : “ L’Amore Non Mi Basta “ 

torstai 24. huhtikuuta 2014

Huhtikuu 2014 - Top-10-Biisit


1. Anna Ternheim : “ My Heart Still Beats For You “
2. Lydmor : “ Lamppost Light “
3. Jónas Sigurðsson : “ Þyrnigerðið “
4. C2C feat. Derek Martin : “ Happy “
5. Ming´s Pretty Heroes : “ Mainstream Lover “
6. Nelson Can : “ Apple Pie “
7. Yellowman : “ Party “
8. Suvi Koivu : “ Matkalla Uuteen Kaupunkiin “
9. Superpuder : “ Rasiak Song “
10. Nopat : “ Minkä Teit “

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Helmikuu & Maaliskuu 2014 - Top-10-Biisit


1. Gentleman feat. Alborosie : “ Journey to Jah “
2. Antwon : “ Helicopter “
3. Cóndor Jet : “ Igual Que Ayer “
4. Pöllöt : “ Hiihtoloma ”
5. Fritz Kalkbrenner (Paul Kalkbrenner remix) : “ Facing the Sun “
6. Judith Hill : “ Desperation “
7. Fritjof & Pikanen : “ Säg Då “
8. Gary Go : “ Open Arms “
9. Tina Maze : “ My Way Is My Decision “
10. Verhot : “ Rokkipoliisin Sisko “

torstai 30. tammikuuta 2014

DocPoint 2014 - Helsinki

Huomenna aamusta alkaa retki kohti Helsinkiä ja tämän vuoden DocPoint:ia (http://docpoint.info/). Mukana matkassa pari hyvää ystävää ja miehen paras ystävä eli lompakko, koska koiraa ei voi ottaa mukaan, sillä ne MOT-ohjelman mukaan tappaa kaiken mikä vähäsenkin liikkuu ja mun koiran lempiharrastus on syödä aamupalaksi hipstereitä ja lounaaksi muita wannabe-runkkuja.

Kahdeksalta Väinö Paunun kyydillä kohteeseen. Lippuja tai lopullisia päätöksiä ei vielä ole tehty, että montako dokumenttia tai mitä mennään katsomaan, mutta se selviää huomenna. Innolla ja jännityksellä odottamaan, että kuinka moni niistä mielenkiintoisista dokumenteista on jo loppuunmyyty ja sitten joudutaan tekemään kompromisseja, toivottavasti ei kuitenkaan montaa.

Arvioita ja analyysiä noista dokkareista tulee tänne sitten ensi viikolla, kun dokumentit on nähty ja koettu. Päälimmäisenä ajatuksissa ovat dokumentit, "Journey to Jah", " the Optimist ", " 20 Feet from Stardom " ja " Uusin silmin – Kotimaisia opiskelijatöitä ".

DocPoint:in lämmittelynäytöksenä käytettiin tiistaina Tampereen Klubilla DocLoungessa (http://doclounge.se/tampere/) esitettyä A Separation / Att Skiljas, jossa Karin Ekberg oli kuvannut pitkän avioliiton kuihtumista ja eroamisen vaikeutta, aina tavaroiden jakamisesta lähtien. Dokumentin aihe ei sinänsä ollut mikään kovinkaan iloinen. Dokumentti oli kuitenkin tehty hyvin ja mielenkiintoisesti, josta jäi päällimmäiseksi mieleen, se että dokumentin naispäähenkilö oli tai on kusipää. Toisaalta dokumentissa oli onnellinen loppu, joten hyvä lämmittely DocPointia varten.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tammikuu 2014 - Top-10-Biisit


1. Gregory Porter : “ Water Under Bridges “
2. ZoeChild : “ I´m to Blame “
3. Juice Leskinen : “ Erkki Twistaa “
4. Maître Gims : “ Meurtre Par Strangulation “
5. Richie Sosa : “ Step It Up “
6. Laura Mvula : “ Green Garden “
7. Hukka ja Mama : “ Selja “
8. Softengine : “ Something Better “
9. the Drums : “ How It Ended “
10. Maître Gims : “ J`me Tire “

torstai 12. joulukuuta 2013

Joulukuu 2013 – Top-10-Biisit


1. Daby Touré : “ Kebaluso “
2. Melissa Horn : “ Med Ena Foten Utanför “
3. Imogen Heap : “ Just For Now “
4. Południce vs. Liquid Molly : “Dolina, Dolinuszka “
5. The Dualers : “ Kiss on the Lips “
6. Murder Hollow : “ To Lead Astray “
7. Krizz Kaliko feat. E-40 : “ Doe Doe “
8. Mundos : “ Gorriones “
9. Edie Brickell & New Bohemians : “ What I Am ”
10. Jalava : “ Paavo Nurmi “